maanantai 11. helmikuuta 2013

Hylätty!

Luovan lauantain 125. haasteen aihe on hylätty. Kun en jaksanut ruveta suuritöisiin hommiin kokeilin jotain yksinkertaista näkökulmaa. Ajatus johti toiseen ja lopputuloksena oli sitten mitä oli.

Tein siis ensin yksinkertaisen profiilikuvan liiduilla, jonka jälkeen ajattelin täydentää työn vesiväreillä. Mieleen tuli kuitenkin ajatus, että rytistän paperin ensin. Hylätty = poisheitetty, kulunut, lytistetty, latistettu jne. No, siinä se paperi hieman repeytyikin, mutta ei kun teippiä taakse ja vesivärejä pintaan Lisää hylkimisreaktiota, kun vesi ja liitu hylkivät toisiaan.


Kun en kuitenkaan halunnut kuvasta litteätä latteata peruskuvaa, kuvasin työn vielä pöydän alla saadakseni kuvaan lisää yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunnetta, mutta en ollut oikein tyytyväinen kuvailmaisuun, joten hieman käsittelin tuota valokuvan taustaa. 

Aihe oli hyvin innostava ja ajatuksia herättävä, ajatusten esillesaaminen taas  vähän vaikeampaa.

Lisää luovia taide-elämyksiä täällä.
   

7 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea lopputulos. Minäkin suorastaan palan halusta osallistua tähän aiheeseen, mutta mitään ei synny! Liekö hyljättyni lukkojen takana piilossa...?!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno! Aina uudet oivallukset yllättää lopputuloksellaan!

    VastaaPoista
  3. Kokeileminen, tekeminen on luovaa ja mielenkiintoista.

    Tässä kuvassa on paljon surua ja yksinäisyyttä.

    VastaaPoista
  4. Hyvin olet hylätyn tunnot taiteillut näkyville.

    Kiva näitä on tehdä, kokeilla erilaisa ilmaisuja.

    VastaaPoista
  5. Voimakas esitys, ei paljon naurata hylättyä.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttava teos -tunne välittyi loistavasti siitä.

    VastaaPoista
  7. Hieno teos ja kiva kuulla tekotavasta.
    Ilme on todella pettynyt ja hylätty.

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.