Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. tammikuuta 2018

Mustaa valkoista ja yhtä väriä!


Musta, valkoinen + 1 väri
 1/6


Teemakuun kollaasin aiheena on näin tammikuussa 2018 musta, valkoinen + yksi väri. Tässä työssä on käytetty mustaa, valkoista ja punaista.

EDIT: valitettavasti kuvassa ei näy kasvojen valkoisuus samalla lailla kuin alkuperäisessä.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Runon värejä!



Veden kalvossa
heijastus sinitaivaan.
Aallon laulussa vapaus.

 



Sykähtää mieli,
heleydessä taivahan.
Vehreydessä koivupuun.

Ihana! Ihana on luonto,
lääke parahin sielulle väsyneelle.

-AH

Runon värit on aiheena Teemakuun kollaasissa näin joulukuussa 2017. Tein ensin kuvat erästä toista haastetta ajatellen, mutta päädyin sitten laittamaan ne osaksi tätä haastetta rustaamalla kuviin omat säkeet. Mielessäni oli tehdä kuvasarja siitä, mikä Suomessa on hyvää ja kaunista ollut ja yhä on.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Leikin jäällä!

Satusiveltimellä on hyvin mielenkiintoinen haaste: leikittele jäällä. 

Alkuperäinen jääteos suli jo pois, mutta jäihän valokuvat ja niistäpä onkin jatkossa mukava työstää jos vaikka mitä. Tässä pieni kuvasarja omasta jääprojektistani.




keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Satusivellin - tehtävä 9: koivumetsässä! Lisäystä!


Satusiveltimen tehtävä numero yhdeksän oli neliosainen. Minä tein aluksi työn, jossa laitoin erilaisia paperisuikaleita paperin niin täyteen, että siitä ei enää saanut mitään selvää, joten tein sitten uuden harjoitelman. Uudessakin työssä tuli tenkkapoo, kun ei valkoiset liidunjäljet näkyneet paperilla, joten otin lyijykynän, jolla piirsin siekailematta koivunrungot Lisäksi unohdin piirrellä liidulla viivoja "huvikseni". Lopputulos näkyy tässä. Kuvasta tuli vähän tummanpuoleinen, kun valaistus oli mitä oli. 

Tämä oli ihan hauska tehtävä.

 






Tässä nyt olisi hieman valoisammassa kuvattu koivumetsä. Kuvasin tämän ikkunaa vasten. Ja katsohan vaan, jo muuttui muoto. Jännästi huomasin, että siellähän on kuin enkeli liikkuisi...

torstai 21. helmikuuta 2013

Lemmikinkukkia maljakossa!




Satusivellin haaste numero 8 innosti piirtelemään lempikukkia maljakkoon ja värittelemään niitä sitten vesivärein. Minun lempikukkiani on pienet, hennot lemmikikukat, jotka keväisin levittelevät helmojaan ojanpientarilla.


perjantai 15. helmikuuta 2013

Satusivellin: Ympyräharjoituksia!

Satusiveltimen piirroshaaste haastaa tekemään ympyriäisi asioita varjostamalla. Minä tein taas oman pään mukkaan ja käytin lyijykynän sijasta värikynää ja kokeilin saada aikaiseksi ikkunallani olevaa pyöreätä lasipurkkia muratinoksineen, jota yritän saada juurtumaan.

No, yritys hyvä kymmenen, sanotaan. Muuta tästä varjoista ympyräksi -harjoituksesta ei olekaan sanomista. Tuo kolmiulotteisuus on minulle vähän hankala juttu. Ehkä sitäkin oppisi työstämään, kun oikein jaksaisi harjoitella.


torstai 7. helmikuuta 2013

Satusiveltimellä!



1. Tein ympyröitä valkoisella liidulla valkoiselle paperille, no, siitä otettu kuva olisi tietysti puhdasta valkoista ilman käsittelyä, joten tässä tulos vesiväritteyn jälkeen. 


2. Tein vielä värillisiä ympyröitä. Tässä kuvasarjaa liitu ja vesivärivaikutelmista.

Satusivellin, maalaus 1.

torstai 31. tammikuuta 2013

Satusiveltimellä: Suolataidetta!




Laitanpa tämän Satusiveltimen aiemmankin leikin tänne samaan paikkaan. Tässä haasteessa leikittiin suolalla ja tehtiin profiileja



Minä tosin tein ensin kasvokuvia ja sitten perään profiilit. Tarkoituksena oli kokeilla, kuinka saisi esiin piirteitä, jotka kuvastaisivat nuoruutta tai vanhuutta.


Kivaa, kokeilevaa taidetta.