Yykaakoo4-haasteena kolmekymmentäyhdeksän. Tuostapa sen nappasin tietskarin alakulmasta, silmä valppaana oikealla sekunnilla. Ei nyt jaksanut eikä viitsinyt enempiä etsiskellä ja tuumailla, vaikka mistäpä sen tietää, jos viikon varrella silmiin osuisi kuinkakin mielenkiintoinen kolmeysi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste numerokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste numerokuvat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Kolmekymmentäyhdeksän!
Yykaakoo4-haasteena kolmekymmentäyhdeksän. Tuostapa sen nappasin tietskarin alakulmasta, silmä valppaana oikealla sekunnilla. Ei nyt jaksanut eikä viitsinyt enempiä etsiskellä ja tuumailla, vaikka mistäpä sen tietää, jos viikon varrella silmiin osuisi kuinkakin mielenkiintoinen kolmeysi.
lauantai 26. lokakuuta 2013
lauantai 19. lokakuuta 2013
Kaksikymmentäyksi!
Kaksikymmentäyksi eli Tiu on haasteena tällä kertaa yykaakoo4 -haasteessa. Minä en kuitenkaan löytänyt tarpeeksi kananmunia kuvattavaksi, joten täytyi miettiä muuta. Maitopurkin kyljestä se sitten lopulta löytyi - arkinen juttu.
EDIT: Olin hieman epävarma tuon tiu-määritteen kanssa, ja niinhän siinä kävi, että hakoteille jouduin. Tiu on siis kaksikymmentä, pääasia kuitenkin, että oikea luku löytyi.
EDIT: Olin hieman epävarma tuon tiu-määritteen kanssa, ja niinhän siinä kävi, että hakoteille jouduin. Tiu on siis kaksikymmentä, pääasia kuitenkin, että oikea luku löytyi.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Kaksikymmentäviisi!
Yykaakoo4 ja haasteena numero/luku kaksikymmentäviisi. Minä sain ahaa-idean, kun katsoin illalla amerikan X-factoria, yksi sarjoista kun on yli 25-vuotiaat (over 25s) Yksi suosikeistani pääsi ainakin välikarsinnasta jatkoon. Kuvaa on rajattu.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Ruotsalainen nukke vuodelta 1944!
Yykaakoo4 ja haasteena luku neljäkymmentäneljä. Tässä minun vastaukseni. Ruotsalainen puunukke on valmistettu vuonna 1944, kuva nuken pohjassa olevasta leimasta on hieman heikkolaatuinen, minun kameralla ei vain valitettavasti saa tarkempaa kuvaa.
Nukkekuvasta tuli siitäkin hieman ylivalotettu, kun en huomannut heti, että salama oli laitettu päälle, mutta näyttäähän tuo hyvältä noinkin. Hieman lisäsin terävyyttä.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Neljäkymmentäviisi!
Yykaakoo4 ja luku neljäkymmentäviisi. En jaksanut etsiä enempää ja otin kuvan siitä, missä numerot ainakin löytyy - tv:n kaukosäätimestä. Kuvaa on hieman käsitelty, eli lisäsin tummuutta ja kontrastia ja hieman terävöitin. Kamera oli milteinsä napikassa kiinni, oli pienoinen ihme, että sain näinkin selkeän kuvan otettua, tosin yrityksiä oli useampi ennen kuin sain edes tyydyttävän kuvan aikaiseksi.
Tunnisteet:
haastevastaukset,
kuvankäsittely,
numerokuvat,
valokuvaus
lauantai 14. syyskuuta 2013
Nollia on helppo löytää!
Yykaakoo4 ja nollia etsitään. Niitähän löytää helposti, mutta mistä löytää nolla, joka kelpaisi kuvattavaksi. Kiertelin kaartelin kaupungillakin etsimässä, päädyin kuitenkin siihen, mikä aina tulee tarkistettua moneen kertaan - taitaakin taas olla se aika, jolloin nollasta siirrytään ykköseen ja saadaan ...
lauantai 7. syyskuuta 2013
Kolmekymmentäviisi!
Yykaakoo4 numerokuvat ja kolmekymmentäviisi etsinnän kohteena. Tässä minun vastaus haasteeseen. Taitaa syystuulet tarjota enemmän väriä kuin mitä kolmellakymmenelläviidellä centillä saisi.
lauantai 31. elokuuta 2013
Kolmetkymmenetkuudet kolmoset!
Kolmosia tässä kolmetkymmenetkuudet, Yhteensä se tekee sata ja kahdeksan kappaletta viivoja. Yykaakoo4 numerokuvahaaste, siellä lisää numerokuvia.
lauantai 24. elokuuta 2013
Kaksitoista suorassa rivistössä!
Yykaakoo4 numerokuvahaasteena on tällä kertaa luku kaksitoista. Tässä minun vastaukseni suorassa rivistössä.
lauantai 17. elokuuta 2013
Yykaakoo4 - viisikymmentäyksi!
Yykaakoo4 on haaste, jossa kuvataan numeroita. Kierroksella nollaneljäkaksi etsitään lukua viisikymmentäyksi.. Tässä minun otokseni, joka on yksityiskohta pidemmästä lukusarjasta jossain kadunvarren pömpelissä, ilmeisesti sähkökaappi tai vastaava.
lauantai 10. elokuuta 2013
Nappileikki!
Yykaakoo4 etsii ja kuvaa numeroita. Tällä kertaa kohteena luku kaksikymmentäneljä. Minä ostin taannoin kirpputorilta ison kasan nappeja, jotka täytyi lajitella ja lisätä uudenlaiset kokoelmaansa (osin vielä kesken). Tein sitten kahdestakymmenestäneljästä sinisestä napista tämän installaation. Valo luo kivan varjon.Vasta nyt tajusin, että vähemmilläkin napeilla olisin selvinnyt, ei vaan äly välähtänyt.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Neljäkymmentäyhdeksän!
Yykaakoo4 numerokuvissa perätään lukua neljäkymmentäyhdeksän (49). Leipä miehen (ja naisen) tiellä pitää, sanoo vanha sananlasku ja kyllä se näyttää pitävän valokuvaajankin haasteessa mukana. Eli tässä minun vastauskuva haasteeseen. Sata grammaa tätä leipää sisältää neljäkymmentäyhdeksän grammaa hiilihydraattia, joten kyllä tästä hyvin saa "ruista ranteeseen".
EDIT: Mainittakoon, että nainen ei liity mitenkään tähän leipäpussiin, vaan tämä kuva on lavastettu.
, se on naisenkuva leipäpussin päällä, koska en halunnut kuvata pelkkää leipäpussin tekstiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


