tiistai 1. lokakuuta 2013

Yhdestoista arvoitus!


Kuukausi oli pitkä aika odottaa uutta arvoitusta, vaan tässä se nyt tulee. Tulkaahan arvailemaan ja kommentoimaan. 

Sata siskoa yhdessä ympyrjäisessä.
Mikä se on?

----
Oikea vastaus kymmenenteen arvoitukseen, oli lusikka, minkä Hanna-Helena arvasikin. Kyllähän se voisi periaatteessa olla käsikin kintaassa, sillä eihän se koko käsi sinne kintaaseen mene, ihan kivoja arvauksia siis kaikki annetut.
Hanna-Helena ei halunnut mukaan pienen arvoituskirjan arvontaan, joten mukana olivat Funchis, Anemone ja Pekka. Suoritin arvonnan siten,että kirjoitin nimet lapuille, sekoitin laput ja numeroin satunnaiseen järjestykseen, jonka jälkeen satunnaisnumerogeneraattori pyöritti numeron. Se oli 2. Numeron kaksi takaa löytyi - Funchis. Onnittelut ja kiitos kaikille osallistujille mielenkiinnosta. Arvoituskirja on vielä tekovaiheessa, joten postitan sen, kunhan olen saanut idean kansiin. 
 

9 kommenttia:

  1. Aloitan aakkosjärjestyksessä arvailun koska ensiksi tuli mieleen auringonkukka ;)

    VastaaPoista
  2. Ai, menipäs mun mietteeni lähelle. Näkemättä HH:n päätelmää, mieleeni tuli päivänkakkara, vaikkei siinä nyt varmasti sataa terälehteä olekaan. Tai villi heitto: pisamat naamalla.

    VastaaPoista
  3. Aakkosjärjestys ontelee nyt jo eikä tule mieleen yhtikäs mitään uutta arvausta kun nuo kukkaset eivät taida Ainoa kiinnostaa...;)
    Siis johonkin ympyräiseen on kiinnitetty jotakin suunnilleen sata kappaletta? Siskoksia, siis ehkä tarkoitetaan toisiaan muistuttavia? Samanlaisia? Jos olisi pyöryläisiä ryijyjä niin ehdottaisin. Entäs sellainen lampunvarjostin josta roikkuu hapsut? Risuluuta? Joku pyöreä harja?

    VastaaPoista
  4. Jyviä viljankorren latvassa. Ei niitä kai ihan sataa korressaan toki ole.

    VastaaPoista
  5. Meinasi ihan unohtua viimeisin arvaus elikkä koivuinen saunavihta, ainakin siinä olisi sata emopuussa varttunutta vihreää lehtisisarusta? Risut sidottuna ympyrjäiseksi narunpätkällä? Tämä on tosi vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa hienoa, sieltähän se ropsahti. Siispä ei muuta kuin uutta arvoitusta miettimään ja puuhaamaan.

      Poista
  6. Ihan tottako, hyvä että kerroit kun tänään päivällä mietiskelin puutarhaa siivotessa koko ajan uutta vaihtoehtoa tuolle vihdalle! Jotakin tuli jopa mieleen mutta en muista enää. Ihan koukussa olen näihin arvoituuksiisi ja odotan innolla mitä nyt tuleman pitää ;)

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.