lauantai 10. helmikuuta 2018

Kaukainen vieras!






 
Sattumako vai onko joku huumorintajuinen taiteellisia lahjoja omaava käynyt leikkimässä lumella? Minä kuitenkin kaivoin hahmoa hieman enempi lumen alta ja löysin sieltä a tällaisen.

Tämä aihe on minulle tosi ominta, sillä joskus silmät vain menevät sellaiseen asentoon, että näitä näkee vähän kaikkialla ja mitä ihmeellisempiä. Esimerkiksi kivissä olen usein nähnyt mitä moninaisimpia hahmoja ja olen niitä kuvaillut vuosien mittaan. Aina ei tarvitse edes vasta vasten tutkailla, kun jokin "näky" pysäyttää ja sitten harmittelee, kun ei ollut kameraa mukana.Tämän aiheen myötä olen myös oppinut käyttämään yhtä kuvankäsittelyn muokkaustoimintoa, jota en ole aiemmin oikein tajunnutkaan, miten hieno työkalu se on.


4 kommenttia:

  1. Minä en lumesta muistanutkaan kaivaa kasvoja. Sinä löysit hienon naisen kaukaisuudesta, kannatti kaivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan en ajatellut tätä niinkään naisena kuin egyptiläisenä faaraona.

      Poista
  2. Lumi kätkee paljon elämää, kauniin tytön kaivoit esiin. Sinulla todellakin on silmää nähdä ja löytää näitä kasvoja. Muistathan, että teemassa ei enää ole ylärajaa töille, joko samaan useampi tai toinen kollaasi :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin hahmotin heti faaraon nähdessäni tuon hangen! Huisin hieno!

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.