keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Satusivellin - tehtävä 9: koivumetsässä! Lisäystä!


Satusiveltimen tehtävä numero yhdeksän oli neliosainen. Minä tein aluksi työn, jossa laitoin erilaisia paperisuikaleita paperin niin täyteen, että siitä ei enää saanut mitään selvää, joten tein sitten uuden harjoitelman. Uudessakin työssä tuli tenkkapoo, kun ei valkoiset liidunjäljet näkyneet paperilla, joten otin lyijykynän, jolla piirsin siekailematta koivunrungot Lisäksi unohdin piirrellä liidulla viivoja "huvikseni". Lopputulos näkyy tässä. Kuvasta tuli vähän tummanpuoleinen, kun valaistus oli mitä oli. 

Tämä oli ihan hauska tehtävä.

 






Tässä nyt olisi hieman valoisammassa kuvattu koivumetsä. Kuvasin tämän ikkunaa vasten. Ja katsohan vaan, jo muuttui muoto. Jännästi huomasin, että siellähän on kuin enkeli liikkuisi...

torstai 21. helmikuuta 2013

Lemmikinkukkia maljakossa!




Satusivellin haaste numero 8 innosti piirtelemään lempikukkia maljakkoon ja värittelemään niitä sitten vesivärein. Minun lempikukkiani on pienet, hennot lemmikikukat, jotka keväisin levittelevät helmojaan ojanpientarilla.


perjantai 15. helmikuuta 2013

Satusivellin: Ympyräharjoituksia!

Satusiveltimen piirroshaaste haastaa tekemään ympyriäisi asioita varjostamalla. Minä tein taas oman pään mukkaan ja käytin lyijykynän sijasta värikynää ja kokeilin saada aikaiseksi ikkunallani olevaa pyöreätä lasipurkkia muratinoksineen, jota yritän saada juurtumaan.

No, yritys hyvä kymmenen, sanotaan. Muuta tästä varjoista ympyräksi -harjoituksesta ei olekaan sanomista. Tuo kolmiulotteisuus on minulle vähän hankala juttu. Ehkä sitäkin oppisi työstämään, kun oikein jaksaisi harjoitella.


torstai 14. helmikuuta 2013

Nälkä!

Valokuvatorstaissa on aiheena nälkä.Vastaan haasteeseen tällä värikuvan mustavalkoversiolla. Hieman on lisätty niin kirkkautta, kontrastia kuin terävyyttäkin.

   
Peto sisuksissani
vähä vähältä lähempänä
raatelevien hampaiden puraisu - 
NÄLKÄ!

Runotorstai

maanantai 11. helmikuuta 2013

Hylätty!

Luovan lauantain 125. haasteen aihe on hylätty. Kun en jaksanut ruveta suuritöisiin hommiin kokeilin jotain yksinkertaista näkökulmaa. Ajatus johti toiseen ja lopputuloksena oli sitten mitä oli.

Tein siis ensin yksinkertaisen profiilikuvan liiduilla, jonka jälkeen ajattelin täydentää työn vesiväreillä. Mieleen tuli kuitenkin ajatus, että rytistän paperin ensin. Hylätty = poisheitetty, kulunut, lytistetty, latistettu jne. No, siinä se paperi hieman repeytyikin, mutta ei kun teippiä taakse ja vesivärejä pintaan Lisää hylkimisreaktiota, kun vesi ja liitu hylkivät toisiaan.


Kun en kuitenkaan halunnut kuvasta litteätä latteata peruskuvaa, kuvasin työn vielä pöydän alla saadakseni kuvaan lisää yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunnetta, mutta en ollut oikein tyytyväinen kuvailmaisuun, joten hieman käsittelin tuota valokuvan taustaa. 

Aihe oli hyvin innostava ja ajatuksia herättävä, ajatusten esillesaaminen taas  vähän vaikeampaa.

Lisää luovia taide-elämyksiä täällä.
   

torstai 7. helmikuuta 2013

Satusiveltimellä!



1. Tein ympyröitä valkoisella liidulla valkoiselle paperille, no, siitä otettu kuva olisi tietysti puhdasta valkoista ilman käsittelyä, joten tässä tulos vesiväritteyn jälkeen. 


2. Tein vielä värillisiä ympyröitä. Tässä kuvasarjaa liitu ja vesivärivaikutelmista.

Satusivellin, maalaus 1.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Alla tähtitaivaan!

Kotilaiskan helmikuinen roskahaaste jatkaa runojen kanssa ja tällä kertaa hän oli antanut käytettäväksi Aaro Hellaakosken runon, jota tuli käyttää kortinteossa. Minä käytin myös annettua kuvaa, runosta otin vain otteen ja senkin vähän muokattuna.  Kortinteossa piti olla kaksi kappaletta jotakin, tässä kortissa on kaksi kappaletta metsäneläimiä: kettu ja susi.

Vähän otti voimille tämä kortinteko flunssaisena, vaan sain kun sainkin aikaiseksi.

Kahvikutsut!

Funchalin kahviaiheinen haaste jatkuu Aromiakortti 2:lla, jossa ollaan kokoonnuttu kahvin äärelle Runebergin päivän merkeissä. Omassa kortissani on kyllä melko kesäinen tunnelma ja siksipä rouvasihminen kysyykin mietteliäänä, että milloinkas se Ruuneperi niitä päiviään viettääkään?

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kaksikymmentäkolme!





Yykaakoo4-haastenumerona tällä kertaa luku 23. Aikani etsiskeltyäni löysin sen perunanajauhopaketin kyljestä.


Elon askelia!



Jaa jaa! Elämä on joskus tasapainottelua. ATC-harrastus on ollut vähän lamassa viime aikoina, mutta löytyy minulta 75 kpl ennen julkaisemattomia, valmiiksi skannattuja kortteja. Jahkahan ehdin, niin laitan näytille.