torstai 31. lokakuuta 2013

Tantta-haaste nro 4: Tantta, joka ei epäröi! AIKA PÄÄTTYI!


Heipä hei ja tervetuloa taas tanttailemaan. Tällä kertaa oma tanttani on huvittelemassa, eikä yhtään epäröi. Tule mukaan haasteeseen ja olet mukana tämän kortin arvonnassa. Kortin lisänä tulee tarvikkeet uuden tantta-kortin tekemiseksi.

Tämä haaste on voimassa lokakuun loppuun!

Mukana Tantta-4:n arvonnassa:

1. Kainis
2. Anemone
3. Hanna-Helena

----
Tantta-kortti nro 3 lähtee Anemonelle ilman arvontaa, sillä hän oli ainoa, joka viime kerralla vastasi haasteeseen. Kuinka käy nyt? Tulkaahan joukolla mukaan uuden tantan luomiseen.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kolme grammaa rakuunaa!






Yykaakoo4 ja numero kolmonen hakusalla tässä minun kuvani.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kaksikymmentäyksi!






Kaksikymmentäyksi eli Tiu on haasteena tällä kertaa yykaakoo4 -haasteessa. Minä en kuitenkaan löytänyt tarpeeksi kananmunia kuvattavaksi, joten täytyi miettiä muuta. Maitopurkin kyljestä se sitten lopulta löytyi - arkinen juttu.

EDIT: Olin hieman epävarma tuon tiu-määritteen kanssa, ja niinhän siinä kävi, että hakoteille jouduin. Tiu on siis kaksikymmentä, pääasia kuitenkin, että oikea luku löytyi.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kaksikymmentäviisi!


Yykaakoo4 ja haasteena numero/luku kaksikymmentäviisi. Minä sain ahaa-idean, kun katsoin illalla amerikan X-factoria, yksi sarjoista kun on yli 25-vuotiaat (over 25s) Yksi suosikeistani pääsi ainakin välikarsinnasta jatkoon. Kuvaa on rajattu.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Ruotsalainen nukke vuodelta 1944!


Yykaakoo4 ja haasteena luku neljäkymmentäneljä. Tässä minun vastaukseni. Ruotsalainen puunukke on valmistettu  vuonna 1944, kuva nuken pohjassa olevasta leimasta on hieman heikkolaatuinen, minun kameralla ei vain valitettavasti saa tarkempaa kuvaa. 



Nukkekuvasta tuli siitäkin hieman ylivalotettu, kun en huomannut heti, että salama oli laitettu päälle, mutta näyttäähän tuo hyvältä noinkin. Hieman lisäsin terävyyttä. 



tiistai 1. lokakuuta 2013

Yhdestoista arvoitus!


Kuukausi oli pitkä aika odottaa uutta arvoitusta, vaan tässä se nyt tulee. Tulkaahan arvailemaan ja kommentoimaan. 

Sata siskoa yhdessä ympyrjäisessä.
Mikä se on?

----
Oikea vastaus kymmenenteen arvoitukseen, oli lusikka, minkä Hanna-Helena arvasikin. Kyllähän se voisi periaatteessa olla käsikin kintaassa, sillä eihän se koko käsi sinne kintaaseen mene, ihan kivoja arvauksia siis kaikki annetut.
Hanna-Helena ei halunnut mukaan pienen arvoituskirjan arvontaan, joten mukana olivat Funchis, Anemone ja Pekka. Suoritin arvonnan siten,että kirjoitin nimet lapuille, sekoitin laput ja numeroin satunnaiseen järjestykseen, jonka jälkeen satunnaisnumerogeneraattori pyöritti numeron. Se oli 2. Numeron kaksi takaa löytyi - Funchis. Onnittelut ja kiitos kaikille osallistujille mielenkiinnosta. Arvoituskirja on vielä tekovaiheessa, joten postitan sen, kunhan olen saanut idean kansiin.